Säätöä ja selitystä
Pahoittelen tällaista melkein-haamuilua. Huomasin että puuttuu namiskuukkeleita sivupalkista. Ovat nyt paikoillaan. Olen neulonutkin, Viher… öö, Mustavaara on neulomisten osalta tehty, mutta viimeistelyt puuttuvat, kun pikkulapsiperheessä on suorastaan mahdotonta toisinaan löytää häiriötöntä ompeluaikaa. Ei nääs hotsita ajatus, että kaksivuotias pyörremyrsky tättähäärä tulee painelemaan poljinta juuri silloin kun sormeni ovat häsläämässä neulan lähellä. Steeking on siis Mustavaarasta tekemättä, sitten se olisi valmis!
Termiitille tein kirjoneulepipon mustasta Nallesta ja vaaleansinisestä Woolista, ja Smartista lapaset lovikoiden tapaan, tosin kirjailuja poika hyljeksi ajatuksenakin, niin jätin mieluusti tekemättä. En mitenkään erityisesti rakasta mitään valmiin neuleen koristelujen tekemisiä. Miehen tuttavaperheessä on odottaja, ja sinne neuloin ohimennen pikkuruiset vauvan villasukat.
Startiittikin on äitynyt pahaksi, en kehtaa edes kertoa mitä kaikkea on puikoille vaivihkaa hiipinyt. Puikkoja on myös hiipinyt, pitsi-Addipyöröjä tilasin parit ja petyin; muuten kuin tavalliset Addi-pyöröt, mutta vähän terävämpi kärki, mutta häviää silti terävyydessä kirkkaasti Optionseille. Sinänsä tarpeeton ostos. Sitäkin käyttökelpoisempia olivat Knitpicksin lyhyet metalliset sukkapuikot (joissa välikoot mukana) 2,00-3,25mm, sekä Chibi-pötkylä. Raukat ovat joutuneet heti tulokasaikanaan ankaraan työhön.
Kamera uikuttaa virranvähyyttä, ja akut ovat vanhuuttaan jo kehnot eli eivät enää pidä lataustaan kuin päivän, vaikkei kuvaisikaan. Eli ei se keksintö siis tietenkään nyt palvele. Ynnä muita seliseliselityksiä - ensi kerralla tehdyistä ja saaduista kuvia, kunhan saan niitä joskus otettua.
No ei tämä postaus järin haamuiluksi näköjään jäänytkään. En näköjään osaa lopettaa, kun rupean kirjoittamaan.
Ja hei. Lankahamsterikuukausi alkoi, kesti ja loppui, mutten ole vieläkään ostanut lisää lankaa! Muutamia keriä olen saanut kyllä, ja ne ovatkin sitten ihanaisia lisiä ennestään liian turpeaan varastoon. Sitten kun joku ne kaikki vielä neuloisikin.
Ja minähän teen enkä kysele.



