Nukkapallo

SNY-vaihto on ohi, ja jänskää oli, kiitos Kristel! Mun pariksi ilmoittautui marraskuun loppupuolella Maud, jolta tuli viimeisessä paketissa mainio kirja! Ihania yllätyksiä on tullut, kiitos Maud!

Itse ylläröin Kahden kerroksen väkeä -blogin Teresalle, ja näytti ilahtuneen paketeistaan kovasti hänkin. Oli tosi mukavaa saada pähkäillä millä kanssaneulojaa ilahduttaisi, ja vielä mukavampaa nähdä “uhrin” blogista, ettei ihan metsään ollut valintojensa kanssa mennyt.

Neuleasiat ovat olleet jälleen hieman sivussa, kun tulevan muuton ynnä muiden hoidettavien asioiden kanssa on edelleen kädet täynnä. Joulun välipäivinä pitäis saada roudattua kaikki uuteen kotiin, kaaosta odotettavissa siis. Ja mulle kulttuurishokki tiedossa: Tähän ikään asti jokainen mun osoitteen postinumero on alkanut nollanolla, eli umpihelsinginjuntti olen, ja nyt ollaan sit asettumassa kehäkolmosen ulkopuolelle n. 12 tuhannen asukkaan kuntaan…

Sanovat, että elämässä täytyy ottaa riskejä ja repäistä. Tähän mennessä ei tunnu sen kummemmalta tuonne muuttaa, mutta saapa nähdä millaisia yllätyksiä pienessä kunnassa asuminen tuo Helsingin palveluihin tottuneelle.

Niin, niitä riskejä on otettava. Heitin siis SNY-Maudin lähettämästä Regia Bamboosta neulotut unisukkani pokkana 60 asteen kirjopyykkiin ja sen jälkeen hullunrohkeana kuivausrumpuun. Arvatkaa mitä kävi?

No: ei juuri mitään. Neulos aavistuksen tiivistyi, saattoi myös hiukan menettää kiiltoaan, mutta siinä se. Eivät kutistuneet, eikä langan villaosuus huopunut erityisemmin, väritkin pitivät. Kyllä nuo saksalaiset sukkalankainsinöörit osaavat, vaikka värit toisinaan ovatkin kuin krapula-aamun technicolor-haukotuksista. Tuossa Regia Bamboossa onneksi ei.

Neuloin muunmuassa Fortissima Sockan Mexico Yucatan -väristä perusvillasukat itselleni, ja on sekin väri kyllä niin kissanoksennusta valmiissa sukassa, että ohhoh. Mutta lämpöiset ja mukavat sukat silti, aivan sama miltä näyttävät. Vaikka tekikin mieli ilmoittaa ne johonkin lähimpään Miss Rumasukka -kisaan.

Fuskasin ja neuloin parissa päivässä pitsihuivin. Nimittäin neulekoneella. Ihanainen tummanvihreä Wetterhoffin Silvia taipui kapeaksi huiviksi, ja virkkasin reunoihin pylväskaaria, kun ne olivat ainoat jotka siihen luontevasti sopivat. Huivi oli surkea ruttupötkö, kunnes pingotin sen viikonloppuna, ja se teki ihmeitä. Unelmankevyt kaunokainen ei pääse kuvissa oikeuksiinsa, onhan sentään joulukuu, vettä sataa, taivaan väri käsittää lähinnä tummanharmaan sävyjä ja valoa saa vain sähköisesti, mutta kaipa näistä jotakin näkee.

Lisäisinkö päihin hapsuja tai jotain?

Puikoilla on myös kesken miehen grafiitinharmaa seiskaveljes-villapaita, joka edistyy hitaanlaisesti. Ufoksi en anna sen jäädä, vaikka jo nyt harmittaa, kun näkee ettei jälki muodostu ihan sellaiseksi kuin tahtoisin, ja esim hihojen resorit täytyy neuloa jälkeen päin uudestaan paremmiksi.

Tuota työtä en kesken jätä, palan halusta nähdä komian mieheni se päällä. Vaikka komeinhan hän toki on kun ei ole mitään päällä. Tai cd-soitin ehkä voi olla päällä, hyvän blackmetallin kera… ehe ehe…

Mihis ne varpaat laitetaankaan, jollei sukkiin. Nämä Piiperoisen polvisukat tein ensimmäisenä tiimalasikantapää-harjoitelmana. Noin pienissä sukissa ton Opalin langan raitarytmi on vähintäänkin ööh… näyttävä ja erikoinen, vai mitä ne eufemismit karseelle nyt olikaan…

Vauvansukissa kuuluu olla polvimittaset varret, että olis ees jotain toivoa saada sukat pysymään jaloissa yli kaksi minuuttia. Piiperoinen keskimäärin selviää alta kahdessa minuutissa paljasjalkaiseksi, kun osaa jo kaksin käsin kiskoa sukat irti, ja lähtivätpä neidiltä omin voimin housutkin tässä jonakin iltana. Vaatteiden päälle pukeminen on suuri henkilökohtainen loukkaus, ainakin metelistä ja vastaantappelusta päätellen. Toivottavasti tämä ei ennusta pimun tulevaa ammattia.

Tässä sitten ne ihanaiset, vaihteeksi ylellisyyttä itselle. SNY:n lähettämä Regia Bamboo Color muotoutui öisiä särkyjä lievittäviksi unisukiksi (typosin ensin suksiksi, muttei mulla sentään niin iso jalka ole että erehtyisi…?). Tuo väri on pirteä ja energinen, vaikkei kuvassa toistukaan kunnolla. Oli ilo neuloa näitä, tuli oikein hyvälle tuulelle kun noita pieniä väripätkiä seuraili. Eikä tule liian levotonta pintaa, harvinaista pätkärääkätylle langalle, niistä kun monet on kivan näköisiä ainoastaan kerällä!

Kärjestä “kasi”aloitetut Ullan ohjeen mukaan, tiimalasikantapää, muuten silkkaa sileää mutta edessä melkein etupuikkojen reunoihin asti kierrettyä 1o1n-joustinta. Viime yönä valmistuivat ja laitoin heti yöksi jalkaan. Lanka ei kutita, ja on pehmoista ja lämpöistä, samalla jotenkin hengittävän vilpoista. Aamulla heräsin siihen, että joku nyhti varpaasta. Termiitti kiskoi multa sukkaa jalasta: “Äiti ei sukat jalassa nukuta.” No, sain pitää sukkani kuitenkin. Kiiiiiitos SNY ihanasta langasta!

Kuvakulma voi olla omituinen, mutta mulla on viimeiset 27 vuotta ollut ongelmia istua istuimilla normaalisti. Jalat täytyy saada nostettua sohvalle kans ja istua risti-istunnassa, tai millon mitenkin, taikka sit istun selkänojalla tai käsinojalla tai mieluummin vaikka lattialla. Mut että peffa penkissä ja selkä selkänojassa ja jalat lattialla, eiei. En mä osaa, ei sellaisessa asennossa voi olla. Ainakaan minuuttia kauempaa. Kyllä, minä olin se, joka ylioppilaskirjoituksissa revin hermosi, kun kiemurtelin tuolillani kuin olis ollut muurahaisia pöksyissä, potkin kenkiäni lattialla ja vääntelehdin, ja vähän väliä pyysin valvojaa että pääsisi jaloittelemaan…

Pää on ihan pyörällä. Tuhat asiaa käsissä ja paritsadat muutkin tuntuu kaatuvan päälle, omituisen uuvuttava räkätauti iski, ja tuli yllärilähtö 140km päähän setvimään asuntokauppapapereita, vauva toki matkassa mukana. Koskahan olisi hetki hengähtää?

Se hyvä puoli reissaamisessa yleensä on, etten itse aja, eli matkalla voi neuloa. Tällä kertaa oli kuitenkin jo niin pimeää kun ilta-aikaan ajeltiin, ettei nähnyt tehdä mitään, ja meinasi tulla ahdistus autossa. Ettäkö pitäisi istua tumput suorina puolitoista tuntia paikallaan tekemättä mitään?? Mahdottomuus neulojalle! Olin ratketa liitoksistani, kunnes keksimme jonkin pöljän sanapelin jota pelata matkan ajankuluksi Miehen kanssa. Yhdyssanaketju on toistaiseksi tarjonnut suurinta hupia, vai oletteko muka törmänneet väkivaltakuntaliitoskipuihin, saatika aviomieskuntosalihousuihin?

Pää lahoaa ennenaikaisen vikkelästi. Tänään oli ohjelmassa labra, röntgen ja lääkäriaika. Tarjosin ensin taksissa plussa-korttia kuskille, joka totesi että tässä välineessä ei valitettavasti pointseja heru. Sitten labran ja röntgenin jälkeen ihmettelin, että jopas on kun lääkäri on vasta iltapäivällä vaikka nuo tutkimukset heti aamusta. Menin marisemaan asiasta ilmoittautumiseen, jossa täti hyväntahtoisesti hymyili, että onhan se vasta iltapäivällä, nimittäin kahden viikon päästä iltapäivällä. Olin katsonut sitten jotenkin aivan kieroon papereita joissa ajat ja päivämäärät olivat.

Kotiin tullessa mietin ovella, mitähän nyt piti tehdä, ja tajusin sitten kaivaa avaimet taskusta. Hetken piti niitäkin katsella, että mikä näistä on oman kotioven avain, ja tuli jo niin typerä olo että kotiuduin aivan myrtyneenä. Mies kuunteli urputustani hetken, ponnahti tuoliltaan ja hihkaisi tietävänsä, mikä varmasti piristää. Hän kiikutti käsiini lupaavan suuren paketin, jossa lähettäjänä luki SNY!

Katsokaa nyt mitä ihanaa siellä oli. Upeaa petroolinväristä Merinosilkiä, herkullisen joulunpunaista Drops Alpacaa ja tummanruskeaa Kidsilk Hazea, pirteän hauskaa Opalin Acapulcoa ja lämpöiset Rowanin Wool Cottonista neulotut lapaset, jotka olivat oikein mainion kokoiset eivätkä kutita lainkaan. Kiitos!! Ihan nolottaa kun niin runsaasti lahjotaan, johan tässä on entistä enemmän pyörällä päästään! Olet kultainen SNY!

Hässäkän jalkoihin jääneenä en ole ihmeitä ehtinyt neuloa. Regia-sukista toinen tuli valmiiksi, toisesta on kymmenisen senttiä neulottu. Pieniä lämmikkeitä pienelle ihmiselle on silti ehtinyt, Piiperoinen sai lämpöiset ylellisyyslapaset (kuvan vasemmanpuoliset). Tein ensin valkoisella Regia Silkillä peruslapasen, sitten poimin resorin jälkeen Regia Colorilla uudet silmukat ja lisäsin kumpaankin reunaan silmukan, ja neuloin uuden lapasen päälle, ja peukalon niin ikään jätin kaksi silmukkaa väljemmäksi. Tuli tosi suloiset ja lämpöiset, käytössä olleet jo ahkerasti. Tarkkasilmäiset tunnistanevat tuon valkoisen mokkulan jonka vieressä lapaset poseeraavat.

Tuo Crazy Chris -sävyniminen punaraitalanka on aivan mainio. Paitsi että kun raitaraportissa on pirteitä värejä: vaaleanlilaa, vaaleanpunaista, violettia, punaista ja appelsiininkeltaista, niin mikähän valopäänvälkähdys on ollut laittaa jatkoksi harmaata?! Mokoma harmaa uhkasi jäädä juuri kavennuksiin viimeiseksi lapasen kärkeen, ja se näytti kyllä ihan siltä, kuin lanka olisi loppunut kesken ja jatkettu jollain onnettomalla harmaalla jämälangalla. Katkoin noista harmaan pois häiriköimästä. Mrrh.

Tunnustan: Tilasin silti lisää samaista sävyä tuota lankaa. Ja se siitä langattomasta lokakuusta!! On se niin söpöä lankaa… Mikähän mua vaivaa, kun tuommonen tyttömäinen söpöys niin vetoaa nykyisin. Ihmeitä tosiaan tapahtuu, kun taloon syntyy tytär…

Polysemia-kämmekkäät Ullan ohjeella. Niistä tuli ihanat, pehmoiset ja lämpöiset. Sen verran muutin ohjeesta, että lopussa tein resoria koko ympäryksen mitalta, palmikko olisi muuten jäänyt rumaksi kun ei osunut palmikonkierto kivaan kohtaan.

Loft-villavaippahousut, ruskovillan ykkösohjeen isompi koko, puikot 5 ja löyhähkösti neulottu, vyötäröstä tein myös hieman korkeamman kuin ohjeessa. Salamavalo vääristää värit vähän turhankin ärtsyiksi, lanka on ihanasti liukuvärjätty mutta ei oikeasti sentään noin räikeä… Harminkäkkyrä, kun ei tähän muutoin niin ihanaan vuodenaikaan riitä päivänvaloa kunnollisten kuvien ottamiseen…

Mutta tiedättehän sen tunteen, kun uudet neulemallit tulevat uniinkin, ja sormet syyhyävät aloittaa koko ajan uusia ihanuuksia? Täytyyhän sitä päästä kokeilemaan miltä tuota mallikuviota tuntuu neuloa, ja millaista tuosta langasta tulee, sitä paitsi tuollaisetkin minä haluan, ja ja… Ja sitten parin mallikerran tai viimeistään yhden sukan jälkeen neulomus jotenkin mystisesti rupeaa tympimään ja lojuu viratonna jossakin…

Innokkaasti aloitin Polysemiatkin, ja neuloin ihanaa ylellistä alpakkasilkkilankaa Addin bambuisilla puikoilla, voi sitä luksusta. Miten se vaan niin sitten jumahtikin käsiin se pieni neulomus. Sain lopulta pääteltyä, ja aloitin sinnikkäästi toista. Mokailin resorin kanssa jo, ja kiukuspäissäni kiskoin työn puikoilta ja heitin kämmekkäiden alut neulekoriin häpeämään. Murjotin niille monta päivää, joiden aikana sama ilmiö toistui muutaman muunkin neuleen kanssa.

Sitten puhalsi joku uusi tuuli. Siivosin ja imuroin ja tiskasin monta päivää jonkun pirullisen vimman voimalla, ja kun tarmonpuuska ei vieläkään hellittänyt, istuin alas ja kaivelin mokomat kämmekkäät korista ja raivopäisesti tein ne valmiiksi. Samoin neuloin loppuun Zitron Loftista villavaippahousut, päättelin langat ja ompelin saumat. Ja jatkoin Regia Bamboo -sukkia ja sain kuin sainkin mieleiseni kärjen aikaiseksi, ja matka jatkui kovaa vauhtia kohti kantapäätä. Ohimennen neuloin Loftin jämistä vaakatilkunkin. Ihan hengästytti näiden jälkeen.

Tänään taas tuli se hetki, että uudet neuleohjeet hyppivät silmille kuin kodittomat koiranpennut anovine katseineen, riipivät sisintä ja tahtovat tulla valmiiksi, ja Regia-sukka tuossa alakuloisena odottelee että viitsisin jatkaa sitä. Se on kovin murheellisen näköinen tuommoisena putkena, kun ei ole edes kantapäätä ressukalla vielä. Sopivaa lankaakin olisi muuten vaikka mihin ihanaan uuteen… Ja toki Piiperoinen tarvitsisi kaikkien kymmenien söpöjen tumppujen ja hattujen lisäksi lisää, ja… Apuva.

Tunteekohan lääketiede jo ilmiön? Tai edes käsityötiede? Onko tähän hoitoa?!

Eilen tuli pakettikortti, lähettäjänä SNY. Meinasi mennä yöunet miettiessä, että mitä sieltä nyt saapuu, kun en ehtinyt eilen vielä hakea pakettia. Tänään aamulla oli kahvimaito loppu (ja minähän en mustaa juo), ja kofeiiniaddiktin oli raahauduttava heti aamusta kauppaan, ja siinä samalla ajattelin sitten käydä postissakin.

Pääni on hyvin eri mieltä siitä, jos aamulla täytyy lähteä liikkeelle ilman kahvia, ja kahdensadan metrin kävelyn jälkeen piti jo istahtaa hengittämään puistonpenkille, niin hutera olo oli ja päätä särki ja oli tuskanhiki ja mitä vielä. Tunsin itseni todella narkkariksi, ja joku ohikulkeva Kunnollinen Ihminen vähän siihen tapaan mulkoilikin, kun vauva natusteli rattaissa tuttiaan tyytyväisenä ja minä istuin kiveyksen reunalla päätäni pidellen.

Kaupasta raahasin kahta isoa ostoskassia ja reppu oli täynnä ostoksia niin ikään, olo ei mitenkään kohentunut lisätaakasta. Eikä noissa nykyrattaissa ole kunnon tavarakoria. Olin onnellinen, että asun kaupungissa jossa lähikauppoja on joka nurkalla, ja postikin vieressä. Postissa oli jonoa ja kuuma kuin… no jääkööt sanomatta missä, ja kun viimein selvisin sieltä ulos, alkoi ipanakin hermostua. Ryömimään oppinut Piiperoinen ei enää viihdy paikallaan kovin hyvin. Onneksi olin ostanut maissinaksuja, joilla sain loppumatkan viihdettä pienelle.

Kotiovella kaivelin tottuneesti avaimia taskusta, vain huomatakseni, etteivät ne olleet siellä. Juuri ja juuri vältyin kiroamasta ääneen, kun niitä ei löytynyt mistään taskusta. Siinähän sitten mietin, mitä tehdä. Piiperoinen hermoili rattaissaan ja itsellä myös todella huono olo, päänsärky senkun yltyi ja kofeiinintarve teki suorastaan kipeää. Hoksasin soittaa Miehelle; hänen töissään on ollut hiljaisempia iltoja lähipäivinä ja sieltä hurauttaa autolla alle kymmenessä minuutissa kotiin.

Istuimme sitten Piiperoisen kanssa pihalla pakasteet ostoskasseissa sulaen, ja pieni viihtyi maissinaksujen kera sotaten tahmaa kaikkialle. Voin kertoa, mustakankaiset rattaat eivät ole se viisain vaihtoehto… Vihdoin ritarillinen Mieheni karautti ratsull… Fordillaan pihaan ja pääsin kotiin. Ostokset piti toki pelastaa ensimmäisenä, mutta sen jälkeen en viivytellyt sekuntiakaan rynnätessäni kahvinkeittimen ääreen saamaan aikaiseksi muutaman kupillisen kahvia. Päivä pelastettu, kun ne kaivatut avaimet sittenkin löytyivät repun purkamisen jälkeen sisäsivutaskun pohjalta. Äitiysdementiaa, mitä lienee. Mies oli ymmärtäväinen.

Tankattuani kahvia ja ruokaa pääsin paketin kimppuun. Siellä oli suloinen paperikassi ja ihana kortti pitkän tervehdyksen kera, tuli oikein hyvä mieli. Ja mitä muuta!

Erikoiskahvia (miten sattuikin…) ja kaksi vyyhtiä Sivillaa! Ostin juuri messuilta kolme vyyhtiä Silviaa, tuota prikulleen samaa väriä, ja se on juuri se väri joka tuntuu niin kovin omalta. Oikealla näkyvät pallerot siis sitä ostamaani Silviaa, pistin vertailuksi kuvaan. On se vaan ohutta, keriminen oli hikistä puuhaa. En omista kerijää enkä vyyhdinpuita… Mun nanometrien pituisella neulojankärsivällisyydellä ei neulota Silviaa käsin, se joutui neulekoneeseen. Piiperoinen on ihmeissään kuunnellut koneen jyristelyä ja sadatteluani, kun olen surrannut pitsineuletta menemään, ja setvinyt sotkeentuvaa lankaa.

Tuo Sivilla on sen paksuista että siitä teen kyllä käsin jotakin ihanaa pitsistä, itselleni! Iholla niin pehmeää eikä kutita, ja tuo väri on niiiiiin oikea. SNY: kiitos, miten osaisin paremmin sanoa! Joko luet ajatuksiani tai sitten joku antaa sinulle oikein hyviä vinkkejä…

Niin ja tuli ne Käsityömessutkin käytyä, ihan kuin olisin voinut sellaiset väliin jättää. Zeska mokoma kaappasi minut messukiertely- (lue: tuhlaus-) kaverikseen, ja kaikkea upeaa ja ihanaa tuli nähtyä. Silviat ostin messuilta, ja niiden lisäksi tämmöisiä:

Kauan himoitsemani A Gathering of Lace, ja toinen pitsihuivikirja, näistä kyllä löytyy ideoita Sivillahuiviin…

Uusi puinen kirjontakehys tarttui matkaan. Ristipistotyö on alkutekijöissään ja näyttää vähän psykedeeliseltä, mutta hyvä niin, sillä tulee lahjaksi. Ei ihan mene pilalle kun ei tuosta nyt vanha erkkikään keksi mikä kuva tuohon muotoutuu. Ellei ole tehnyt samaa työtä itse. Sen yllä lymyilee oma flow-neuleeni. Flow on käsitteenä jo vuosien takaa tuttu ja olen sen oppiessani ja asioita tutkiessani ja oivaltaessani kokenut usein, ja se päihittää toisinaan jopa itsensä kiusaamisesta kihonneen endorfiinihumalan. Iona kertoo hiukan enemmän käsitteestä flow.

Piiperoinen on oiva kohde suloiselle neulehaalarille, ja Dropsin Alpaca on huumaava lanka: se vain tarttui mukaan, kun Zeska jälleen johdatti viattoman Gehennan neulepaheiden ja lankahoutusten syövereihin yhä syvemmälle, ja vei minut Priimaan. Drops Alpacat suorastaan hyppäsivät syliin… Piirsin kaavan, neuloin mallitilkkuja ja laskin tiheyksiä, ja lopulta laskin ohjeen, ambitiona saada aikaan Maailman Kaunein Neulehaalari Maailman Kauneimmalle pienelle tytölle. Juu, syyttäkää vaan puolueellisista mielipiteistä, se kuuluu asiaan.

Katsokaa nyt noita ihania alpakkapalleroita… Edessä GetKnittedin tarjouksesta tilattua Debbie Bliss Alpaca & Silkiä, ja se on jo niin ylellistä etten vieläkään ole keksinyt mitä ylellistä siitä neuloisin. Olen vain hipelöinyt noita pehmeitä nöttösiä ihastuksissani. Messuilta löysin myös halpoja Addeja, kullatut pyöröt olivat 3e! Hamstrasin muutaman. Eniten oli tarjolla kaksimillisiä metrisiä, joilla ei edelleenkään näin keskittymiskyvytön ihminen tee mitään. Jätin mokomat koriin.

Termiitti sai SNY:n lähettämästä ihanasta Opal-langasta mainiot sukat. Vartta kuuluu olla, että sen saa kiskottua verkkarin päälle, toppahaalarin lahje on huomattavasti helpompi pukea sen jälkeen. Termiitin tassuun perinteinen lappukantapää istuu täydellisesti, tiimalasit voi unohtaa tuon sukankuluttajan kohdalla. Omituinen poika, osaa oikeasti arvostaa sitä kun teen hänelle tämmöisiä hyödykkeitä, kovin tyytyväinen oli kun sai näin hienot sukat!

Olipa mainio loppupäivä sittenkin. Hmm, kello on neljä, ne Kunnolliset Ihmiset vissiin nukkuu tähän aikaan…?

Saumuri! Se on kotona! Sain kuin sainkin siis synttärilahjaksi saumurin, jolla mies oli pohtinut mua lahjoa. En olekaan sitten ikinä sellaiseen koskenut, ja tuli ensin montakin kysymystä mieleen, jotta millaisen sitä sitten hakisi. Onneksi oli muutamakin kokenut ompelija joilta kysellä, ja päädyin Berninaan.

Varasin ensin Kaartin neule- ja ompelukoneesta tarjouksessa olleen 700D-mallin, mutta sitten sain kuulla että Kuopiossa nämä kyseiset keksinnöt olivat selvästi vielä reilummalla alennuksella saatavilla. Meeri sattui olemaan seuraavana päivänä Helsinkiin tulossa, ja kultainen Meeri kävi sitten poimimassa sikäläisestä myymälästä 1150MDA:n. Kaartin neulejne -liikkeen täti oli lievästi sanoen hapan, kun soitin että valitettavasti en haekaan varaamaani konetta, niin paljon paremman tarjouksen sain muualta… Kone matkusti perjantaina Helsinkiin ja kotiutui meille. Meeri toimitti meille myös myöhästyneen häälahjan:

Kyllä, hellyys-läpytin. Aivan mainio. Veera tosin omi sen heti itselleen ja merkitsi läpsyreunan pienillä hampaanjäljillä. Ja oma lukunsa on se, mitä tapahtuu kun rumpalimieheni saa tuommoisen käteensä, jo hellyyttä piisaa. Mukana ei tullut käyttöohjeita - mihin tällä kuuluisi oikeaoppisesti läpyttää, ja mitä siitä ennen kaikkea kuuluisi seurata… no, improvisoimme jo…

Tänään sitten postinkantaja kilitti ovikelloa ja ojensi paketin. Oli sangen ilahduttavaa huomata, että se oli Salaiselta Neuleystävältäni! Ja voi mitä siellä oli!

Miten osasitkin, tuota Regian bambulankaa olen kuolannut jo pitkään, vaan en ole törmännyt lankakaupoissa siihen vielä! Opal pääsi puikoille heti, Termiitti saa siitä sukat. Kiitos!!

Väännetty on sitten jos jonkinlaista pientä. Otin ensimmäisen joululahjaksi aikomani pitsihuivin puikoille, joskin kauan meni pähkiä millä pitsikuviolla ja millä langalla, etenkin millä värillä ja huoh! Sitten meinasi töksähtää siihen, ettei mulla ollutkaan nelosen pyöröjä. Täytyy ahertaa suorilla puikoilla. Muutoin on syntynyt Vaaka-tilkkuja sekä tiskirätti. Juu, tiskirätti, aiheesta lisää täällä.

Villaiset vaippahousut pääsivät niin ikään puikoilta pois, kaipaavat vielä saumojen ompelua ja muuta viimeistelyä. Ionan tarralliset versiot innostivat kokeilemaan, ja aika näpsäkän oloiset ovatkin. Paksut toki, ja huvittaa jo etukäteen, kuinka mahdoton päärynä vauvasta taas tulee noiden kanssa. Kestovaippapakettinsa kanssa siro neitimme on kovin pylleröinen, ja jos nenänsä ei olisi noin söpö ja pieni, voisin verrata pimatsun muotoa niiskuneidin olemukseen…

Uuden unipussinkin Veeralle ompelin, mutta sen kanssa tuli harmistus. Vetoketju ei sittenkään sovi, täytyy vaihtaa se hennompaan laatuun ja purkaa mokoma vaivoin aherrettu etureuna. Plääh. Jahka tästä kerkeän. Täytyy ensin metsästää jostain se vähintään 70-senttinen sopivan värinen ohut hammasvetoketju. Kumman harvassa niitä on, Nappitalo tarjosi eioota, samoin Stockmann. Vielä on Neurokangas kokeilematta, jospa se jälleen pelastaisi projektin. Sinne meneminen on kyllä aiemmin tehnyt niin pahoja koloja pankkitiliin, etten tiedä uskallanko, en kuitenkaan pääse ulos pelkän vetoketjun kanssa…

(Blogger ja etenkin kuvanlisäys jumittavat huolella, joten en saanut oikeaa versiota kuvasta ladattua enää kun huomasin ladanneeni tän kääntämättömän)

Jopas hämmentää. Sain tehtyä fifi2:n valmiiksi, ja ajattelin että jos mie nyt tuommoisen jaksan vääntää ja muutenkin pitsineuleista selviän, niin miepä teen erääksi viiskymppislahjaksi mohairista pashminan kaltaisen ison huivin. Etsiskelin kauneimman pitsineulekuvion jonka netistä ilmaisohjeena löysin. Ihastuin Berrocon Michaelaan ja aloin väkertää.

Tuli tenkkapoo. Ohje on englanninkielinen, enkä ole ikinä aiemmin neulonut vieraan kielisestä ohjeesta. Äkkiäkös lyhenteet painuivat päähän ja aloin väkertää villalangasta mallitilkkua. Pitsineule on kuitenkin 16 kerroksen mallikerta, siitä ei ole ruutupiirrosta, ja muutama nurja kerroskin on sellainen, että täytyy tehdä oikeassa kohdassa tietty yhteenneulomiskavennus nimenomaan takareunoista ja oikeaan suuntaan…

En ymmärrä mikä ongelma ihmisillä ulkomailla on ruutupiirrosten kanssa, kirjoitetun ohjeen sekavia rivejä on todella työlästä seurata. Etenkin, kun työn lankana on musta mohairlanka, minulla huonontunut lähinäkö (ja ne prillit auttaa tehokkaasti tuolla pöytälaatikossa!) ja vauva keskeyttää puolen kerroksen välein.

Lopulta olin kolmannen kerran päässyt kolmen sentin kohdalle mallikerran kanssa, ja olin jälleen aivan sekaisin missä mennään, ja neulonut kiljoona virhettä siihen, joista en edes tiennyt missä ne olivat tulleet. Täytin kanssa-asujieni kanssa yhteistä äänitilaa happamanhajuisilla perkelöinneillä ja luovutin. Minä, joka keskimäärin suoriudun mistä tahansa kun vain tarpeeksi hyvä ohje on.

Löytyi se helpomminkin seurattava ja yhtä siedettävän kaunis pitsikuvio nimeltään Cherry Leaf Scarf, jossa oli lisäksi ruutupiirros, ja siitäpä sitten tekemään. Nyt ollaan taas kolmen sentin kohdalla ja toistaiseksi silmukkamäärä ja pitsineule ovat aivan kohdallaan (*koputtaa bambupuikon puuta*).

Mistähän vaan saisi tarpeeksi paksun puikon jossa kärki on tarpeeksi terävä mohairin ohuen sydänlangan poimimiseen?? Olen ihka ensimmäistä kertaa neulomassa mohairia, ja totesin että olen säästynyt paljolta kun en aiemmin ole tuommoiseen pörhömörhöön koskenut. Se on vaikeaa, kamalaa, liukasta, hankalaa, inhottavaa ja ahdistavaa neuloa. Ei enää ikinä tätä, jos tämän tekeleen saan valmiiksi. Olen luvannut ottaa tästä työvoiton. Mutta sitten vaikka rituaalimurhaan jäännöslangat, ja se minun mohair-urastani. Hyi. Yök.

Murheenkryyni.

Asiasta aasinkorvaan. Uusi Kesä-Novita tuli tänään, lääh. Siinä oli monen monta tosi kaunista ja ajateltua mallia, eikä hirveästi omituisia efektilankarättejä joita ei kukaan todellisuudessa pidä (vai pitääkö?). Moni lanka oli tuttu peruslanka, ja värit oli enimmäkseen mietitty. EI ollut lehti täynnä jotain siten sun täten riemunkirjavasta tikapuulangasta superhelposti neulottua, vaan neuleita, asusteita, päälle puettavia kauniita vaatteita. Novita on jälleen vanha kunnon Novita. Kävin tekemässä tilauksen, jotta saan jokaisen numeron kotiin kannettuna. Tuosta maksaa mielellään sen 6e per lehti.

Sen sijaan Suuri Käsityö -lehti on mennyt tasoltaan alaspäin viime vuosien aikana. Kaapissa pölyttyy ehkä seitsemän vuoden vuosikerrat, ja täytyy kyllä valitettavasti sanoa että aika turha se nykyisin on. Kovin halvalla tehdyn oloisia ja hätäisiä ohjeita, malleja joista ei tiedä kenelle ne oikein on suunniteltu, vanhojen ja ulkomaisten ohjeiden kopiointia ja kierrätystä, sekä omituisia vauvanvaate- tai -tarvikeohjeita. Surullisen kuuluisa, jopa vaarallinen tuttipussi nyt viimeisimpänä.

Herää kysymys, onko moisten ohjeiden suunnittelijalla koskaan ollut vauvaa, tai ovatko he edes koskaan nähneet sellaista? Mitä liikkuu suunnittelijan päässä, jos hän kertoo ettei vauva halua maata hiljaisuudessa sängyssään huoneessaan, hän tarvitsee sinne liikettä, väriä ja valoja? Kuinka monta vuosikymmentä sitten vauvoja on hereillä ollessaan vain makuutettu sängyssään? Monta kertaa olen pudistellut päätäni lehden ohjeita lukiessani.

Suuren Käsityön neuleohjeet ovat myös aika masentavia. Ne on usein ostettu suoraan Rowanilta tai muulta ulkomaiselta neulesuunnittelufirmalta, vaikka kyseiset ohjeet ovat saatavilla Suomeenkin helposti. Toinen vaihtoehto yleensä on, että ohjeet ovat kirkuvan värisiä omituisia laatikko- tai paksulankaneuleita jollaisessa ei kehtaisi ovesta ulos mennä, tai korjaanpa, että minä en kehtaisi.

Olen enemmän neuloja kuin ompelija, eikä Suuri Käsityö anna enää oikein mitään. Tänään Novitan tultua päätin, että SK:n tilaus loppuu maksetun jakson loppuun. Jos tarvitsen lehden, jossa on sekä neuleita että ompelua, SK:lle on olemassa erittäin hyvä kotimainen vaihtoehto: Moda.

Tulipa neulottua loppuun äsken todellinen ikuisuusprojekti. Mies kaipaili villasukkia. Muistin eräät jotka aikanaan aloitin joskus varmaan viime vuosituhannen puolella, ainakaan Termiittiä ei silloin ollut eli ehkä viitisen vuotta sitten. Ovat lojuneet lankalaatikon jossakin nurkassa koskematta kauan, kun toisesta oli kärki tekemättä ja lankaa niin vähän etten ollut varma riittääkö se. Turhautti niin että jätin kesken. Nyt kokeilin, ja se riitti kyllä tarkemmin kuin tarkasti: 12cm häntä jäi jolla sain pääteltyä :)) Malli on perussukka vahvennetulla kantapäällä ja parilla raidalla, lanka Novita Nalle, josta ei noita sävyjäkään ole vuosiin ollut enää saatavilla…

Oli tuo Mieskin mielissään kun sukat tulivat pikatoimituksena, ja väritkin sointuvat. Uhkasi nukkua ne jalassa ensi yön…

Tuommoinen syntyi Lankahamsterikuun aikana ja se painoi noin 530g. Termiitti työnsi kätensä kuvaan mukaan… Vauvakin on vaatinut sen verran ahkerasti taas huomiota viime päivinä että tuosta edelleen puuttuu langanpäiden päättelyitä ja kaksi nappia. Kaipa nekin joskus siihen ilmaantuvat, kunhan ehdin, ja kunhan sormien ihottuma paranee, että tuota akryylipitoista tekelettä uskaltaa käsissään pitää. Malli-idean otin Ullasta täältä.

Paidan lisäksi sain väsättyä pipon Novita Merinosta ja kaulaliinan Novita Ainosta. Paljon muutakin piti ehtiä tekemään, mutta tuli isoja asioita arkeen joiden vuoksi neulominen on ollut tyystin toissijaista viime aikoina. Mutta ehtiihän noita.