Nukkapallo

Voi Elämä. Mulla selkeesti on sellainen nyt. Hoitovapaa loppui kaksi viikkoa sitten, kun aloitin työt. Piiperoinen totuttelee päiväkotielämään, ja itse opiskelen talon tavoille töissä, paikka on nimittäin uusi. Toimenkuva ei suuresti muuttunut, mutta koska joka firmalla on omat järjestelmänsä ja tuotteensa, sisäistettävää riittää.

Neuleet huutelevat surkeina yksinään kotona neulekorista: “Hei, mekin olemme täällä, eikö ketään kiinnosta, onko meidän tyystin hyljätty!” Iltaisin väsyneenä vastailen: “Voi rakkaat lankakullat ja puikot, äiti on nyt vähän väsynyt, eikä ehdi.” Voi neuleparkoja.

Toistaiseksi ainoa ajokortillinen taloudessa on miehemme, joten työmatkoilla (menemme samaan paikkaan) saan istuskella hantin paikalla vielä rauhassa ja käyttää työmatkat neulomiseen.

Tuo epämuodostunut rytty on siis Flower Basket Shawl. Se edistyy työmatkoilla pikku hiljaa, vaikka silmät ristissä autossa neuloessa virheitä on sekaan päässyt muutama. Olen saanut ne korjattua aika hyvin kuvioon sopiviksi. Johonkin on jäänyt liian suuri reikä, taikka kukkakori-kuvio on hiukan vino, mutta purkamaan en rupea. Tuo jää sitten vaikka itselle, jos lopputuloksesta liikaa näkyy epäkohtia.

Flunssa hyökkäsi ja meni ensin keuhkoputkiin. Astmaatikko hengaili jälleen päivystyksessä spiraa hönkimässä sen seurauksena. Koska työkseni vastaan puhelimeen, on sairasloma ollut varsin aiheellinen - no, mitäpä sitä kotona muuta kuin neuloisi, siis ne ajat, jotka liikenevät pakkolevolta, lasten perässä juoksemiselta, siivouksilta jne… No, ei sitä paljon jäänytkään sitten.

Baijerilaiset ovat hiukan edistyneet silti. Toisessa sukassa on varressa jo kaksi mallikertaa tehtynä. Lievästi sanoen hiukan sujuvammin kulkee toinen sukka, kun kuvion muistaa ulkoa. On ne vaan kauniit.

Uusi Ulla on jälleen aivan upea. Nyt taas toivoisi, että olisi jossakin sellaisessa päivystystyössä, jossa voisi neuloa…

SNY-vaihto on ohi, ja jänskää oli, kiitos Kristel! Mun pariksi ilmoittautui marraskuun loppupuolella Maud, jolta tuli viimeisessä paketissa mainio kirja! Ihania yllätyksiä on tullut, kiitos Maud!

Itse ylläröin Kahden kerroksen väkeä -blogin Teresalle, ja näytti ilahtuneen paketeistaan kovasti hänkin. Oli tosi mukavaa saada pähkäillä millä kanssaneulojaa ilahduttaisi, ja vielä mukavampaa nähdä “uhrin” blogista, ettei ihan metsään ollut valintojensa kanssa mennyt.

Neuleasiat ovat olleet jälleen hieman sivussa, kun tulevan muuton ynnä muiden hoidettavien asioiden kanssa on edelleen kädet täynnä. Joulun välipäivinä pitäis saada roudattua kaikki uuteen kotiin, kaaosta odotettavissa siis. Ja mulle kulttuurishokki tiedossa: Tähän ikään asti jokainen mun osoitteen postinumero on alkanut nollanolla, eli umpihelsinginjuntti olen, ja nyt ollaan sit asettumassa kehäkolmosen ulkopuolelle n. 12 tuhannen asukkaan kuntaan…

Sanovat, että elämässä täytyy ottaa riskejä ja repäistä. Tähän mennessä ei tunnu sen kummemmalta tuonne muuttaa, mutta saapa nähdä millaisia yllätyksiä pienessä kunnassa asuminen tuo Helsingin palveluihin tottuneelle.

Niin, niitä riskejä on otettava. Heitin siis SNY-Maudin lähettämästä Regia Bamboosta neulotut unisukkani pokkana 60 asteen kirjopyykkiin ja sen jälkeen hullunrohkeana kuivausrumpuun. Arvatkaa mitä kävi?

No: ei juuri mitään. Neulos aavistuksen tiivistyi, saattoi myös hiukan menettää kiiltoaan, mutta siinä se. Eivät kutistuneet, eikä langan villaosuus huopunut erityisemmin, väritkin pitivät. Kyllä nuo saksalaiset sukkalankainsinöörit osaavat, vaikka värit toisinaan ovatkin kuin krapula-aamun technicolor-haukotuksista. Tuossa Regia Bamboossa onneksi ei.

Neuloin muunmuassa Fortissima Sockan Mexico Yucatan -väristä perusvillasukat itselleni, ja on sekin väri kyllä niin kissanoksennusta valmiissa sukassa, että ohhoh. Mutta lämpöiset ja mukavat sukat silti, aivan sama miltä näyttävät. Vaikka tekikin mieli ilmoittaa ne johonkin lähimpään Miss Rumasukka -kisaan.

Fuskasin ja neuloin parissa päivässä pitsihuivin. Nimittäin neulekoneella. Ihanainen tummanvihreä Wetterhoffin Silvia taipui kapeaksi huiviksi, ja virkkasin reunoihin pylväskaaria, kun ne olivat ainoat jotka siihen luontevasti sopivat. Huivi oli surkea ruttupötkö, kunnes pingotin sen viikonloppuna, ja se teki ihmeitä. Unelmankevyt kaunokainen ei pääse kuvissa oikeuksiinsa, onhan sentään joulukuu, vettä sataa, taivaan väri käsittää lähinnä tummanharmaan sävyjä ja valoa saa vain sähköisesti, mutta kaipa näistä jotakin näkee.

Lisäisinkö päihin hapsuja tai jotain?

Puikoilla on myös kesken miehen grafiitinharmaa seiskaveljes-villapaita, joka edistyy hitaanlaisesti. Ufoksi en anna sen jäädä, vaikka jo nyt harmittaa, kun näkee ettei jälki muodostu ihan sellaiseksi kuin tahtoisin, ja esim hihojen resorit täytyy neuloa jälkeen päin uudestaan paremmiksi.

Tuota työtä en kesken jätä, palan halusta nähdä komian mieheni se päällä. Vaikka komeinhan hän toki on kun ei ole mitään päällä. Tai cd-soitin ehkä voi olla päällä, hyvän blackmetallin kera… ehe ehe…

No niin, täällä taas.

Ikäänkuin ei riittäisi, että räkätauti kaatoi tämän perheen useana päivänä, niin viikko sitten tilkkuyön aikana iski mahatauti. Ensin vauva, sitten minä, sitten esikoinen ja nyt potee mies. Kämppä on valehtelematta todella karmeassa kunnossa kun kenestäkään ei juuri ole ollut siivoajaksi, enkä ole neulonutkaan viikkoon. Kauhea rappiotila. Koettiin jopa hetkiä, joina olin niin veto pois etten jaksanut edes neuloa, vaikka katsoin telkkaria. Olen vieläkin hieman järkyttynyt.

Sormet syyhysi niin kovin eilen illalla, että oli pakko ottaa oikein rautaisannos neuleluksusta. Ylellisen ihanainen Bebbie Bliss Alpaca&Silk pääsi Addin bambupuikoille ja aloitin Polysemia-kämmekkäiden neulomisen. Itselleni!! Myöhemmin Mies kysyi, mitä oikein neulon. Kerroin neulovani kämmekkäitä. Sain toki selittää samaan hengenvetoon, mitä ko. pukineet ovat. Mies kuunteli kiltisti selityksen ja risti tekeleet kännykkäiksi.

Tänään kävin raahaamassa lähi-Siwasta mahatautiselle Miehelle mustikkakeittoa ja muuta elvyttävää. On se nyt kumma kun ei lähikaupastakaan pääse kotiin ilman lankaa! Siellä nökötti hyllyssä niin mainioissa väreissä (petroli ja tumma khaki) moniraita-seiskaveikkaa, että pari muhkeaa keränpumpulaa ihan vaan huomaamatta kierähti koriin. Miehen ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun viattoman päivittäistavarakauppakassin päällimmäisenä pilkotti lankakerä.

Äsken sitten törmäsin blogeja lukiessani Marin ideoimaan Langattomaan Lokakuuhun. Tarvitseeko enempää sanoakaan, osallistuin oitis. Joku roti tähänkin touhuun. Eri asia, selviänkö kokonaisen kuukauden ostamatta lankaa.

(Blogger ja etenkin kuvanlisäys jumittavat huolella, joten en saanut oikeaa versiota kuvasta ladattua enää kun huomasin ladanneeni tän kääntämättömän)

Jopas hämmentää. Sain tehtyä fifi2:n valmiiksi, ja ajattelin että jos mie nyt tuommoisen jaksan vääntää ja muutenkin pitsineuleista selviän, niin miepä teen erääksi viiskymppislahjaksi mohairista pashminan kaltaisen ison huivin. Etsiskelin kauneimman pitsineulekuvion jonka netistä ilmaisohjeena löysin. Ihastuin Berrocon Michaelaan ja aloin väkertää.

Tuli tenkkapoo. Ohje on englanninkielinen, enkä ole ikinä aiemmin neulonut vieraan kielisestä ohjeesta. Äkkiäkös lyhenteet painuivat päähän ja aloin väkertää villalangasta mallitilkkua. Pitsineule on kuitenkin 16 kerroksen mallikerta, siitä ei ole ruutupiirrosta, ja muutama nurja kerroskin on sellainen, että täytyy tehdä oikeassa kohdassa tietty yhteenneulomiskavennus nimenomaan takareunoista ja oikeaan suuntaan…

En ymmärrä mikä ongelma ihmisillä ulkomailla on ruutupiirrosten kanssa, kirjoitetun ohjeen sekavia rivejä on todella työlästä seurata. Etenkin, kun työn lankana on musta mohairlanka, minulla huonontunut lähinäkö (ja ne prillit auttaa tehokkaasti tuolla pöytälaatikossa!) ja vauva keskeyttää puolen kerroksen välein.

Lopulta olin kolmannen kerran päässyt kolmen sentin kohdalle mallikerran kanssa, ja olin jälleen aivan sekaisin missä mennään, ja neulonut kiljoona virhettä siihen, joista en edes tiennyt missä ne olivat tulleet. Täytin kanssa-asujieni kanssa yhteistä äänitilaa happamanhajuisilla perkelöinneillä ja luovutin. Minä, joka keskimäärin suoriudun mistä tahansa kun vain tarpeeksi hyvä ohje on.

Löytyi se helpomminkin seurattava ja yhtä siedettävän kaunis pitsikuvio nimeltään Cherry Leaf Scarf, jossa oli lisäksi ruutupiirros, ja siitäpä sitten tekemään. Nyt ollaan taas kolmen sentin kohdalla ja toistaiseksi silmukkamäärä ja pitsineule ovat aivan kohdallaan (*koputtaa bambupuikon puuta*).

Mistähän vaan saisi tarpeeksi paksun puikon jossa kärki on tarpeeksi terävä mohairin ohuen sydänlangan poimimiseen?? Olen ihka ensimmäistä kertaa neulomassa mohairia, ja totesin että olen säästynyt paljolta kun en aiemmin ole tuommoiseen pörhömörhöön koskenut. Se on vaikeaa, kamalaa, liukasta, hankalaa, inhottavaa ja ahdistavaa neuloa. Ei enää ikinä tätä, jos tämän tekeleen saan valmiiksi. Olen luvannut ottaa tästä työvoiton. Mutta sitten vaikka rituaalimurhaan jäännöslangat, ja se minun mohair-urastani. Hyi. Yök.

Murheenkryyni.

Asiasta aasinkorvaan. Uusi Kesä-Novita tuli tänään, lääh. Siinä oli monen monta tosi kaunista ja ajateltua mallia, eikä hirveästi omituisia efektilankarättejä joita ei kukaan todellisuudessa pidä (vai pitääkö?). Moni lanka oli tuttu peruslanka, ja värit oli enimmäkseen mietitty. EI ollut lehti täynnä jotain siten sun täten riemunkirjavasta tikapuulangasta superhelposti neulottua, vaan neuleita, asusteita, päälle puettavia kauniita vaatteita. Novita on jälleen vanha kunnon Novita. Kävin tekemässä tilauksen, jotta saan jokaisen numeron kotiin kannettuna. Tuosta maksaa mielellään sen 6e per lehti.

Sen sijaan Suuri Käsityö -lehti on mennyt tasoltaan alaspäin viime vuosien aikana. Kaapissa pölyttyy ehkä seitsemän vuoden vuosikerrat, ja täytyy kyllä valitettavasti sanoa että aika turha se nykyisin on. Kovin halvalla tehdyn oloisia ja hätäisiä ohjeita, malleja joista ei tiedä kenelle ne oikein on suunniteltu, vanhojen ja ulkomaisten ohjeiden kopiointia ja kierrätystä, sekä omituisia vauvanvaate- tai -tarvikeohjeita. Surullisen kuuluisa, jopa vaarallinen tuttipussi nyt viimeisimpänä.

Herää kysymys, onko moisten ohjeiden suunnittelijalla koskaan ollut vauvaa, tai ovatko he edes koskaan nähneet sellaista? Mitä liikkuu suunnittelijan päässä, jos hän kertoo ettei vauva halua maata hiljaisuudessa sängyssään huoneessaan, hän tarvitsee sinne liikettä, väriä ja valoja? Kuinka monta vuosikymmentä sitten vauvoja on hereillä ollessaan vain makuutettu sängyssään? Monta kertaa olen pudistellut päätäni lehden ohjeita lukiessani.

Suuren Käsityön neuleohjeet ovat myös aika masentavia. Ne on usein ostettu suoraan Rowanilta tai muulta ulkomaiselta neulesuunnittelufirmalta, vaikka kyseiset ohjeet ovat saatavilla Suomeenkin helposti. Toinen vaihtoehto yleensä on, että ohjeet ovat kirkuvan värisiä omituisia laatikko- tai paksulankaneuleita jollaisessa ei kehtaisi ovesta ulos mennä, tai korjaanpa, että minä en kehtaisi.

Olen enemmän neuloja kuin ompelija, eikä Suuri Käsityö anna enää oikein mitään. Tänään Novitan tultua päätin, että SK:n tilaus loppuu maksetun jakson loppuun. Jos tarvitsen lehden, jossa on sekä neuleita että ompelua, SK:lle on olemassa erittäin hyvä kotimainen vaihtoehto: Moda.

Nyt se sitten alkoi, nimittäin kauan odotettu kesäloma. On aikaa ajatella muutakin kuin arjen kiireessä asioista selviytymistä. Muuton jäljiltä kämpässä on tietysti vielä paljon järjesteltävää, mutta sen verran on kaaoksen tomut laskeutuneet jo, että kykenin raivaamaan tieni tavararöykkiöiden läpi sinne missä neulepuikot sijaitsivat. Katsokaas kun villasukkien neulominen on hyvä aloittaa jo elokuussa, että varmasti ehtivät kylmille säille valmiiksi!

Jostain lankaa myyvästä kaupasta hyppäsi ostoskoriin Novitan Nalle Coloria, sitä vinkeintä sinipunakeltaviher-kirjavaa yksi 150g kerä. Mokomat markkinatalouden juonittelijat järjestelevät reitilleni lankaosastoja vaikka kuinka yritän pitää mielessä kaupassa käydessäni sen, mitä Oikeasti Piti Ostaa. No, ei tuo paljon maksanut, ja tuosta saa jo sukat Termiitille ja pieniä sukkia ja lapasia Tulevalle… *puolustel*

Vinkeä on jotakuinkin osuvin sana kuvaamaan sitä värileiskua jota neulepinnasta syntyy kun lanka on pätkävärjättyä, ja pätkä on nimenomaan pätkä, siis lyhyt sellainen. No, saapahan Termiittikin kerrankin väriä vaatetukseensa, kun muutoin pojille on tarjolla niin kovin ankeita sävyjä talvipukeutumiseen. Mutta enkös justiinsa tehnyt Termiitille edelliset villasukat? Onko siitä muka niin kauan?

Ne muistaakseni tein 7 veljeksen siniharmaan sävystä. Ei tuo kuumakalle kyllä etelän lämmössä Kuoma-kenkiinsä lisälämmikettä tarvinnut kuin kovimpina pakkaspäivinä, mutta silti edelliset sukat ovat kovin kuluneiksi hiulaantuneet kuin niitä olisi enemmänkin käytetty. Ja miten tuo lapsi voi kasvaa tuohon tahtiin, niiden sukkien kantapää luistaa jo jalkapohjan alle, ja monet muutkin 28-30 -numeroiset sukat ovat jo kovin ahtaita tuon talleroiseen jalkaan. Jetien sukua kai, kun 30 alkaa olla ehdoton lähtökoko nyt uusien kenkien sovituksessa, ja poika sentään täyttää viikon päästä vasta neljä vuotta!

Tuommoisia on tullut neulottua liiaksikin. Vauvaneuleet palkitsevat, pikkuruisia asusteita syntyy äkkiä. Kovin söpöjä, mutta välillä niin turhia… Tuo villahaalari on vastasyntyneen kokoa, eikä elokuun helteillä syntynyt Termiitti sitä tietenkään tarvinnut. Samasta syystä säilökoppaan päätyivät myös perinteinen vauvamyssy, tupsupipo, nuo molemmat pienet lapaset sekä palmikkovillasukat. Ja olihan tuo kastemyssy ihan kiva virkata, mutta mitäs sellaisella tekee jos lasta ei kasteta?