Nukkapallo

Edit: Itselle muistiin: Sisu Fantacy -sukkiin kului 60g lankaa.

Lankahamstraajien dieettikuukausi alkoi. Mukana ollaan, eikä kukaan varmaan ylläty siitä. Inventaariota en ole tehnyt, mutta lankakeriä pursuilee joka hyllystä ja nurkasta, ja noita lankakauppojen ostoskasseja ajelehtii siellä täällä.

Tammikuussa ostin reilun kilon Novitan Mamboa, jotta saisin neulaistua Tikrun Vihervaaran itselleni. Kerrankin valmis neulemalli, johon ihastuin heti, kerrankin jotain paksua, selkeästi neulottua ja näyttävää, eikä silti feminiiniä piperrystä! Ehdin juuri ajoissa printtaamaan värivammaisella printterillä ohjeen, kun Tikru jo sen sulkikin, koska ohje ilmestyy loppukesästä Vogue Knittingissä. Onnea Tikru onnenpotkusta, upea juttu! Puikko-ongelmiakin olen potenut, koska sopivia tuolle langalle ei tahdo löytyä kotoa. 

Päätin lopulta säästää työn hamsterikuuhun, koska paksulla langalla ehkä jopa minä saan neuletakin kuukaudessa valmiiksi. Sitä nyt sitten väännetään, vartalo-osa on neulottu, ja aika vääntämistä onkin kun Mambo on aika luonnikasta lankaa ja hihoihin käytän muovisia (hrrrhrhrrrr) puikkoja, Mambossa kun on itsessäänkin akryylia. Tulee kyllä hurjan lämmin ja paksu neuletakki, mutta sitäpä oli tarkoituskin. 

Välipalatyönä tuli neulottua Termiitille Sisu Fantacysta ohuet villasukat, ja kerrankin auringon näyttäytyessä singahdin heti kuvaamaan. Lanka yllätti, se oli kerällä ihan random-pätkävärjätyn oloista ja luulin siitä tulevan tummempaa jälkeä. Jokin epämääräinen aika vaaleasävyinen raitaraportti siitä kuitenkin kuoriutui, enkä tosiaan ruvennut kohdistamaan. Sisu oli ilahduttava uusi lankatuttavuus, sitä ostanen jatkossa pienten sukkiin. Villavampaa kuin tiiviit Regiat.

Ja sen auringon jälkeen tuli hetkeksi talvikin! Tänään silkasta innosta pyöräytimme Piiperoisen kanssa pihalle lumilyhdyn, toisin sanoen Piiperoinen katseli parivuotiaan tyylillä tumput suorina nuhanenää niiskuttaen kun äiti tohelsi, eikun siis oli luova ja tarmokas.

Edes pari oikeaa talvipäivää, niin alkaa jo tuntua, että nyt on kevään lupa tulla eikä jää enää harmittamaan!

Jännetuppitulehdus tuli kuvioiden vääntämisestä, mutta nyt ne on valmiit!!

Ihanaiset Baijerilais-Knit-a-longin innoittamat baijerilaissukat!

Ohje: Eunny Jang: Bayerische
Lanka: Regia Silk, luonnonvalkoinen
Puikot: Addin alumiiniset sukkikset 2,5mm, tiukkaan neulottu
Menekki: 100-105g (vaaka ei ole järin tarkka…)

Tein varteen 4 mallikertaa ja jalkaterään 4,5. Tasan 4:llä olisi tullut liian lyhyt, 5:llä taas liian pitkä sukka. Sileää varvasosaa taas jätin lyhyemmäksi kuin ohjeessa, päätin jo kun oli 7s puikolla. Alkuperäinen kärjenpituus ei sopinut lainkaan tähän räpyläjalkaan, kapea kärki jäi pussittamaan tyhjänä hassusti.

Täydellinen neuletyö, ehkä ihaninta mitä olen ikinä tehnyt. Huokailen ja ihastelen hurjan kauniita sukkiani, jotka ovat hengittävät ja sopivasti lämmittävät. Eikä tässä vielä kaikki! Ne istuvat jalkaan hyvin ja tuntuvat napakoilta. Eikä tässäkään vielä kaikki, vaan laadukas sukkalanka on iholla silkkisen pehmeä, eikä kutita lainkaan! Ja kaikki tämä vain hintaan 10,60e (kahden Regia-kerän hinnalla!)

Siitähän ei tarvitse puhua, kauanko tarvitsisin korvausta ajankäytöstä, kivusta, särystä ja keskittymisvaikeuksista.

Ei sillä, että opin mukavasti uutta. Otin nuo mukaan anoppilareissulle, ja neuloskelin autossa (tiedän, ei kovin välkky valinta). Sitten huomasin, ettei minkään näköistä apupuikkoa ollut käytettävissä, kun sujuvasti unohdin sellaisen kotiin. Autossa ei ollut tarjolla edes hammastikkua tai muuta soveltuvaa. Kokeilinpa tehdä nuo 7s palmikonkäännöt samoin kuin ristiin neulotut silmukat, ja niin vain tämäkin rähmäkäpälä oppi neulomaan ilman apupuikkoa palmikkoa heiluvassa autossa. Paluumatkalla se sujui jo ilman kirosanoja peräti.

Muuta ei sitten pahemmin olekaan valmistunut. FBS edistyy pikkuhiljaa, siinäpä se. Jotakin muuta pientä on ollut tekeillä myös, mutta jonnekin tuo neuleaika aina hupenee. Joku kähveltää tunteja kellostani. Lieneekö sama taho, joka kuukausittain pulauttaa tililleni määrämuotoisen rahasumman?

Voi Elämä. Mulla selkeesti on sellainen nyt. Hoitovapaa loppui kaksi viikkoa sitten, kun aloitin työt. Piiperoinen totuttelee päiväkotielämään, ja itse opiskelen talon tavoille töissä, paikka on nimittäin uusi. Toimenkuva ei suuresti muuttunut, mutta koska joka firmalla on omat järjestelmänsä ja tuotteensa, sisäistettävää riittää.

Neuleet huutelevat surkeina yksinään kotona neulekorista: “Hei, mekin olemme täällä, eikö ketään kiinnosta, onko meidän tyystin hyljätty!” Iltaisin väsyneenä vastailen: “Voi rakkaat lankakullat ja puikot, äiti on nyt vähän väsynyt, eikä ehdi.” Voi neuleparkoja.

Toistaiseksi ainoa ajokortillinen taloudessa on miehemme, joten työmatkoilla (menemme samaan paikkaan) saan istuskella hantin paikalla vielä rauhassa ja käyttää työmatkat neulomiseen.

Tuo epämuodostunut rytty on siis Flower Basket Shawl. Se edistyy työmatkoilla pikku hiljaa, vaikka silmät ristissä autossa neuloessa virheitä on sekaan päässyt muutama. Olen saanut ne korjattua aika hyvin kuvioon sopiviksi. Johonkin on jäänyt liian suuri reikä, taikka kukkakori-kuvio on hiukan vino, mutta purkamaan en rupea. Tuo jää sitten vaikka itselle, jos lopputuloksesta liikaa näkyy epäkohtia.

Flunssa hyökkäsi ja meni ensin keuhkoputkiin. Astmaatikko hengaili jälleen päivystyksessä spiraa hönkimässä sen seurauksena. Koska työkseni vastaan puhelimeen, on sairasloma ollut varsin aiheellinen - no, mitäpä sitä kotona muuta kuin neuloisi, siis ne ajat, jotka liikenevät pakkolevolta, lasten perässä juoksemiselta, siivouksilta jne… No, ei sitä paljon jäänytkään sitten.

Baijerilaiset ovat hiukan edistyneet silti. Toisessa sukassa on varressa jo kaksi mallikertaa tehtynä. Lievästi sanoen hiukan sujuvammin kulkee toinen sukka, kun kuvion muistaa ulkoa. On ne vaan kauniit.

Uusi Ulla on jälleen aivan upea. Nyt taas toivoisi, että olisi jossakin sellaisessa päivystystyössä, jossa voisi neuloa…

Haamu, hähhää. Päivitin uuteen Bloggeriin, siis hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää. Valitettavasti. Haamupelottelua luvassa lähiaikoina lisää, jahka säädän tageja ja muuta sellaista.

Tai no enpäs sit malttanukaan jättää haamuksi. Pian tulee uutta, kunhan Tove-tumput pyörivät pesukoneessa ja Morjärv-villasta neulottu mallitilkku samaten. Saankohan nukenlapaset?

Syyhyttäisi sormia jo päästä neulomaan “uusia” lankoja. Tänään (tai siis eilen, kun kerran jo sunnuntain puolella ollaan tässä vaiheessa yötä) oli pienimuotoinen oikein mukava neulojamiitti, jossa suoritimme menestyksekkäitä lankavaihtoja. Gjestalin Maijaa sain 200g, 400g kuusenvihreää isoveljen paksuista mainiota merinovillalankaa, ja vaikka mitä kivaa. Kiitos osallistujille ja erityisesti kiitos emännöinnistä akka-70!

Ja lankahamstereihinkin on ilmoittauduttu!

SNY-vaihto on ohi, ja jänskää oli, kiitos Kristel! Mun pariksi ilmoittautui marraskuun loppupuolella Maud, jolta tuli viimeisessä paketissa mainio kirja! Ihania yllätyksiä on tullut, kiitos Maud!

Itse ylläröin Kahden kerroksen väkeä -blogin Teresalle, ja näytti ilahtuneen paketeistaan kovasti hänkin. Oli tosi mukavaa saada pähkäillä millä kanssaneulojaa ilahduttaisi, ja vielä mukavampaa nähdä “uhrin” blogista, ettei ihan metsään ollut valintojensa kanssa mennyt.

Neuleasiat ovat olleet jälleen hieman sivussa, kun tulevan muuton ynnä muiden hoidettavien asioiden kanssa on edelleen kädet täynnä. Joulun välipäivinä pitäis saada roudattua kaikki uuteen kotiin, kaaosta odotettavissa siis. Ja mulle kulttuurishokki tiedossa: Tähän ikään asti jokainen mun osoitteen postinumero on alkanut nollanolla, eli umpihelsinginjuntti olen, ja nyt ollaan sit asettumassa kehäkolmosen ulkopuolelle n. 12 tuhannen asukkaan kuntaan…

Sanovat, että elämässä täytyy ottaa riskejä ja repäistä. Tähän mennessä ei tunnu sen kummemmalta tuonne muuttaa, mutta saapa nähdä millaisia yllätyksiä pienessä kunnassa asuminen tuo Helsingin palveluihin tottuneelle.

Niin, niitä riskejä on otettava. Heitin siis SNY-Maudin lähettämästä Regia Bamboosta neulotut unisukkani pokkana 60 asteen kirjopyykkiin ja sen jälkeen hullunrohkeana kuivausrumpuun. Arvatkaa mitä kävi?

No: ei juuri mitään. Neulos aavistuksen tiivistyi, saattoi myös hiukan menettää kiiltoaan, mutta siinä se. Eivät kutistuneet, eikä langan villaosuus huopunut erityisemmin, väritkin pitivät. Kyllä nuo saksalaiset sukkalankainsinöörit osaavat, vaikka värit toisinaan ovatkin kuin krapula-aamun technicolor-haukotuksista. Tuossa Regia Bamboossa onneksi ei.

Neuloin muunmuassa Fortissima Sockan Mexico Yucatan -väristä perusvillasukat itselleni, ja on sekin väri kyllä niin kissanoksennusta valmiissa sukassa, että ohhoh. Mutta lämpöiset ja mukavat sukat silti, aivan sama miltä näyttävät. Vaikka tekikin mieli ilmoittaa ne johonkin lähimpään Miss Rumasukka -kisaan.

Fuskasin ja neuloin parissa päivässä pitsihuivin. Nimittäin neulekoneella. Ihanainen tummanvihreä Wetterhoffin Silvia taipui kapeaksi huiviksi, ja virkkasin reunoihin pylväskaaria, kun ne olivat ainoat jotka siihen luontevasti sopivat. Huivi oli surkea ruttupötkö, kunnes pingotin sen viikonloppuna, ja se teki ihmeitä. Unelmankevyt kaunokainen ei pääse kuvissa oikeuksiinsa, onhan sentään joulukuu, vettä sataa, taivaan väri käsittää lähinnä tummanharmaan sävyjä ja valoa saa vain sähköisesti, mutta kaipa näistä jotakin näkee.

Lisäisinkö päihin hapsuja tai jotain?

Puikoilla on myös kesken miehen grafiitinharmaa seiskaveljes-villapaita, joka edistyy hitaanlaisesti. Ufoksi en anna sen jäädä, vaikka jo nyt harmittaa, kun näkee ettei jälki muodostu ihan sellaiseksi kuin tahtoisin, ja esim hihojen resorit täytyy neuloa jälkeen päin uudestaan paremmiksi.

Tuota työtä en kesken jätä, palan halusta nähdä komian mieheni se päällä. Vaikka komeinhan hän toki on kun ei ole mitään päällä. Tai cd-soitin ehkä voi olla päällä, hyvän blackmetallin kera… ehe ehe…

Mihis ne varpaat laitetaankaan, jollei sukkiin. Nämä Piiperoisen polvisukat tein ensimmäisenä tiimalasikantapää-harjoitelmana. Noin pienissä sukissa ton Opalin langan raitarytmi on vähintäänkin ööh… näyttävä ja erikoinen, vai mitä ne eufemismit karseelle nyt olikaan…

Vauvansukissa kuuluu olla polvimittaset varret, että olis ees jotain toivoa saada sukat pysymään jaloissa yli kaksi minuuttia. Piiperoinen keskimäärin selviää alta kahdessa minuutissa paljasjalkaiseksi, kun osaa jo kaksin käsin kiskoa sukat irti, ja lähtivätpä neidiltä omin voimin housutkin tässä jonakin iltana. Vaatteiden päälle pukeminen on suuri henkilökohtainen loukkaus, ainakin metelistä ja vastaantappelusta päätellen. Toivottavasti tämä ei ennusta pimun tulevaa ammattia.

Tässä sitten ne ihanaiset, vaihteeksi ylellisyyttä itselle. SNY:n lähettämä Regia Bamboo Color muotoutui öisiä särkyjä lievittäviksi unisukiksi (typosin ensin suksiksi, muttei mulla sentään niin iso jalka ole että erehtyisi…?). Tuo väri on pirteä ja energinen, vaikkei kuvassa toistukaan kunnolla. Oli ilo neuloa näitä, tuli oikein hyvälle tuulelle kun noita pieniä väripätkiä seuraili. Eikä tule liian levotonta pintaa, harvinaista pätkärääkätylle langalle, niistä kun monet on kivan näköisiä ainoastaan kerällä!

Kärjestä “kasi”aloitetut Ullan ohjeen mukaan, tiimalasikantapää, muuten silkkaa sileää mutta edessä melkein etupuikkojen reunoihin asti kierrettyä 1o1n-joustinta. Viime yönä valmistuivat ja laitoin heti yöksi jalkaan. Lanka ei kutita, ja on pehmoista ja lämpöistä, samalla jotenkin hengittävän vilpoista. Aamulla heräsin siihen, että joku nyhti varpaasta. Termiitti kiskoi multa sukkaa jalasta: “Äiti ei sukat jalassa nukuta.” No, sain pitää sukkani kuitenkin. Kiiiiiitos SNY ihanasta langasta!

Kuvakulma voi olla omituinen, mutta mulla on viimeiset 27 vuotta ollut ongelmia istua istuimilla normaalisti. Jalat täytyy saada nostettua sohvalle kans ja istua risti-istunnassa, tai millon mitenkin, taikka sit istun selkänojalla tai käsinojalla tai mieluummin vaikka lattialla. Mut että peffa penkissä ja selkä selkänojassa ja jalat lattialla, eiei. En mä osaa, ei sellaisessa asennossa voi olla. Ainakaan minuuttia kauempaa. Kyllä, minä olin se, joka ylioppilaskirjoituksissa revin hermosi, kun kiemurtelin tuolillani kuin olis ollut muurahaisia pöksyissä, potkin kenkiäni lattialla ja vääntelehdin, ja vähän väliä pyysin valvojaa että pääsisi jaloittelemaan…

Eilen tuli pakettikortti, lähettäjänä SNY. Meinasi mennä yöunet miettiessä, että mitä sieltä nyt saapuu, kun en ehtinyt eilen vielä hakea pakettia. Tänään aamulla oli kahvimaito loppu (ja minähän en mustaa juo), ja kofeiiniaddiktin oli raahauduttava heti aamusta kauppaan, ja siinä samalla ajattelin sitten käydä postissakin.

Pääni on hyvin eri mieltä siitä, jos aamulla täytyy lähteä liikkeelle ilman kahvia, ja kahdensadan metrin kävelyn jälkeen piti jo istahtaa hengittämään puistonpenkille, niin hutera olo oli ja päätä särki ja oli tuskanhiki ja mitä vielä. Tunsin itseni todella narkkariksi, ja joku ohikulkeva Kunnollinen Ihminen vähän siihen tapaan mulkoilikin, kun vauva natusteli rattaissa tuttiaan tyytyväisenä ja minä istuin kiveyksen reunalla päätäni pidellen.

Kaupasta raahasin kahta isoa ostoskassia ja reppu oli täynnä ostoksia niin ikään, olo ei mitenkään kohentunut lisätaakasta. Eikä noissa nykyrattaissa ole kunnon tavarakoria. Olin onnellinen, että asun kaupungissa jossa lähikauppoja on joka nurkalla, ja postikin vieressä. Postissa oli jonoa ja kuuma kuin… no jääkööt sanomatta missä, ja kun viimein selvisin sieltä ulos, alkoi ipanakin hermostua. Ryömimään oppinut Piiperoinen ei enää viihdy paikallaan kovin hyvin. Onneksi olin ostanut maissinaksuja, joilla sain loppumatkan viihdettä pienelle.

Kotiovella kaivelin tottuneesti avaimia taskusta, vain huomatakseni, etteivät ne olleet siellä. Juuri ja juuri vältyin kiroamasta ääneen, kun niitä ei löytynyt mistään taskusta. Siinähän sitten mietin, mitä tehdä. Piiperoinen hermoili rattaissaan ja itsellä myös todella huono olo, päänsärky senkun yltyi ja kofeiinintarve teki suorastaan kipeää. Hoksasin soittaa Miehelle; hänen töissään on ollut hiljaisempia iltoja lähipäivinä ja sieltä hurauttaa autolla alle kymmenessä minuutissa kotiin.

Istuimme sitten Piiperoisen kanssa pihalla pakasteet ostoskasseissa sulaen, ja pieni viihtyi maissinaksujen kera sotaten tahmaa kaikkialle. Voin kertoa, mustakankaiset rattaat eivät ole se viisain vaihtoehto… Vihdoin ritarillinen Mieheni karautti ratsull… Fordillaan pihaan ja pääsin kotiin. Ostokset piti toki pelastaa ensimmäisenä, mutta sen jälkeen en viivytellyt sekuntiakaan rynnätessäni kahvinkeittimen ääreen saamaan aikaiseksi muutaman kupillisen kahvia. Päivä pelastettu, kun ne kaivatut avaimet sittenkin löytyivät repun purkamisen jälkeen sisäsivutaskun pohjalta. Äitiysdementiaa, mitä lienee. Mies oli ymmärtäväinen.

Tankattuani kahvia ja ruokaa pääsin paketin kimppuun. Siellä oli suloinen paperikassi ja ihana kortti pitkän tervehdyksen kera, tuli oikein hyvä mieli. Ja mitä muuta!

Erikoiskahvia (miten sattuikin…) ja kaksi vyyhtiä Sivillaa! Ostin juuri messuilta kolme vyyhtiä Silviaa, tuota prikulleen samaa väriä, ja se on juuri se väri joka tuntuu niin kovin omalta. Oikealla näkyvät pallerot siis sitä ostamaani Silviaa, pistin vertailuksi kuvaan. On se vaan ohutta, keriminen oli hikistä puuhaa. En omista kerijää enkä vyyhdinpuita… Mun nanometrien pituisella neulojankärsivällisyydellä ei neulota Silviaa käsin, se joutui neulekoneeseen. Piiperoinen on ihmeissään kuunnellut koneen jyristelyä ja sadatteluani, kun olen surrannut pitsineuletta menemään, ja setvinyt sotkeentuvaa lankaa.

Tuo Sivilla on sen paksuista että siitä teen kyllä käsin jotakin ihanaa pitsistä, itselleni! Iholla niin pehmeää eikä kutita, ja tuo väri on niiiiiin oikea. SNY: kiitos, miten osaisin paremmin sanoa! Joko luet ajatuksiani tai sitten joku antaa sinulle oikein hyviä vinkkejä…

Niin ja tuli ne Käsityömessutkin käytyä, ihan kuin olisin voinut sellaiset väliin jättää. Zeska mokoma kaappasi minut messukiertely- (lue: tuhlaus-) kaverikseen, ja kaikkea upeaa ja ihanaa tuli nähtyä. Silviat ostin messuilta, ja niiden lisäksi tämmöisiä:

Kauan himoitsemani A Gathering of Lace, ja toinen pitsihuivikirja, näistä kyllä löytyy ideoita Sivillahuiviin…

Uusi puinen kirjontakehys tarttui matkaan. Ristipistotyö on alkutekijöissään ja näyttää vähän psykedeeliseltä, mutta hyvä niin, sillä tulee lahjaksi. Ei ihan mene pilalle kun ei tuosta nyt vanha erkkikään keksi mikä kuva tuohon muotoutuu. Ellei ole tehnyt samaa työtä itse. Sen yllä lymyilee oma flow-neuleeni. Flow on käsitteenä jo vuosien takaa tuttu ja olen sen oppiessani ja asioita tutkiessani ja oivaltaessani kokenut usein, ja se päihittää toisinaan jopa itsensä kiusaamisesta kihonneen endorfiinihumalan. Iona kertoo hiukan enemmän käsitteestä flow.

Piiperoinen on oiva kohde suloiselle neulehaalarille, ja Dropsin Alpaca on huumaava lanka: se vain tarttui mukaan, kun Zeska jälleen johdatti viattoman Gehennan neulepaheiden ja lankahoutusten syövereihin yhä syvemmälle, ja vei minut Priimaan. Drops Alpacat suorastaan hyppäsivät syliin… Piirsin kaavan, neuloin mallitilkkuja ja laskin tiheyksiä, ja lopulta laskin ohjeen, ambitiona saada aikaan Maailman Kaunein Neulehaalari Maailman Kauneimmalle pienelle tytölle. Juu, syyttäkää vaan puolueellisista mielipiteistä, se kuuluu asiaan.

Katsokaa nyt noita ihania alpakkapalleroita… Edessä GetKnittedin tarjouksesta tilattua Debbie Bliss Alpaca & Silkiä, ja se on jo niin ylellistä etten vieläkään ole keksinyt mitä ylellistä siitä neuloisin. Olen vain hipelöinyt noita pehmeitä nöttösiä ihastuksissani. Messuilta löysin myös halpoja Addeja, kullatut pyöröt olivat 3e! Hamstrasin muutaman. Eniten oli tarjolla kaksimillisiä metrisiä, joilla ei edelleenkään näin keskittymiskyvytön ihminen tee mitään. Jätin mokomat koriin.

Termiitti sai SNY:n lähettämästä ihanasta Opal-langasta mainiot sukat. Vartta kuuluu olla, että sen saa kiskottua verkkarin päälle, toppahaalarin lahje on huomattavasti helpompi pukea sen jälkeen. Termiitin tassuun perinteinen lappukantapää istuu täydellisesti, tiimalasit voi unohtaa tuon sukankuluttajan kohdalla. Omituinen poika, osaa oikeasti arvostaa sitä kun teen hänelle tämmöisiä hyödykkeitä, kovin tyytyväinen oli kun sai näin hienot sukat!

Olipa mainio loppupäivä sittenkin. Hmm, kello on neljä, ne Kunnolliset Ihmiset vissiin nukkuu tähän aikaan…?

Saumuri! Se on kotona! Sain kuin sainkin siis synttärilahjaksi saumurin, jolla mies oli pohtinut mua lahjoa. En olekaan sitten ikinä sellaiseen koskenut, ja tuli ensin montakin kysymystä mieleen, jotta millaisen sitä sitten hakisi. Onneksi oli muutamakin kokenut ompelija joilta kysellä, ja päädyin Berninaan.

Varasin ensin Kaartin neule- ja ompelukoneesta tarjouksessa olleen 700D-mallin, mutta sitten sain kuulla että Kuopiossa nämä kyseiset keksinnöt olivat selvästi vielä reilummalla alennuksella saatavilla. Meeri sattui olemaan seuraavana päivänä Helsinkiin tulossa, ja kultainen Meeri kävi sitten poimimassa sikäläisestä myymälästä 1150MDA:n. Kaartin neulejne -liikkeen täti oli lievästi sanoen hapan, kun soitin että valitettavasti en haekaan varaamaani konetta, niin paljon paremman tarjouksen sain muualta… Kone matkusti perjantaina Helsinkiin ja kotiutui meille. Meeri toimitti meille myös myöhästyneen häälahjan:

Kyllä, hellyys-läpytin. Aivan mainio. Veera tosin omi sen heti itselleen ja merkitsi läpsyreunan pienillä hampaanjäljillä. Ja oma lukunsa on se, mitä tapahtuu kun rumpalimieheni saa tuommoisen käteensä, jo hellyyttä piisaa. Mukana ei tullut käyttöohjeita - mihin tällä kuuluisi oikeaoppisesti läpyttää, ja mitä siitä ennen kaikkea kuuluisi seurata… no, improvisoimme jo…

Tänään sitten postinkantaja kilitti ovikelloa ja ojensi paketin. Oli sangen ilahduttavaa huomata, että se oli Salaiselta Neuleystävältäni! Ja voi mitä siellä oli!

Miten osasitkin, tuota Regian bambulankaa olen kuolannut jo pitkään, vaan en ole törmännyt lankakaupoissa siihen vielä! Opal pääsi puikoille heti, Termiitti saa siitä sukat. Kiitos!!

Väännetty on sitten jos jonkinlaista pientä. Otin ensimmäisen joululahjaksi aikomani pitsihuivin puikoille, joskin kauan meni pähkiä millä pitsikuviolla ja millä langalla, etenkin millä värillä ja huoh! Sitten meinasi töksähtää siihen, ettei mulla ollutkaan nelosen pyöröjä. Täytyy ahertaa suorilla puikoilla. Muutoin on syntynyt Vaaka-tilkkuja sekä tiskirätti. Juu, tiskirätti, aiheesta lisää täällä.

Villaiset vaippahousut pääsivät niin ikään puikoilta pois, kaipaavat vielä saumojen ompelua ja muuta viimeistelyä. Ionan tarralliset versiot innostivat kokeilemaan, ja aika näpsäkän oloiset ovatkin. Paksut toki, ja huvittaa jo etukäteen, kuinka mahdoton päärynä vauvasta taas tulee noiden kanssa. Kestovaippapakettinsa kanssa siro neitimme on kovin pylleröinen, ja jos nenänsä ei olisi noin söpö ja pieni, voisin verrata pimatsun muotoa niiskuneidin olemukseen…

Uuden unipussinkin Veeralle ompelin, mutta sen kanssa tuli harmistus. Vetoketju ei sittenkään sovi, täytyy vaihtaa se hennompaan laatuun ja purkaa mokoma vaivoin aherrettu etureuna. Plääh. Jahka tästä kerkeän. Täytyy ensin metsästää jostain se vähintään 70-senttinen sopivan värinen ohut hammasvetoketju. Kumman harvassa niitä on, Nappitalo tarjosi eioota, samoin Stockmann. Vielä on Neurokangas kokeilematta, jospa se jälleen pelastaisi projektin. Sinne meneminen on kyllä aiemmin tehnyt niin pahoja koloja pankkitiliin, etten tiedä uskallanko, en kuitenkaan pääse ulos pelkän vetoketjun kanssa…

Tuommoinen syntyi Lankahamsterikuun aikana ja se painoi noin 530g. Termiitti työnsi kätensä kuvaan mukaan… Vauvakin on vaatinut sen verran ahkerasti taas huomiota viime päivinä että tuosta edelleen puuttuu langanpäiden päättelyitä ja kaksi nappia. Kaipa nekin joskus siihen ilmaantuvat, kunhan ehdin, ja kunhan sormien ihottuma paranee, että tuota akryylipitoista tekelettä uskaltaa käsissään pitää. Malli-idean otin Ullasta täältä.

Paidan lisäksi sain väsättyä pipon Novita Merinosta ja kaulaliinan Novita Ainosta. Paljon muutakin piti ehtiä tekemään, mutta tuli isoja asioita arkeen joiden vuoksi neulominen on ollut tyystin toissijaista viime aikoina. Mutta ehtiihän noita.

Huhhuu, ilmoittauduin sitten lankahamsteriprojektiin tänäkin vuonna, kiitos Kristel kun otit asiaksesi sen tänäkin vuonna emännöidä ja tuomaroida! Langat ei kyllä siinä mielessä eroa kiloista lainkaan, että lankahamstereilla se varastojen vähentäminen tuntuu usein olevan jonkinlainen ikuisuusprojekti, ja silti lankakiloja vaivihkaa tulee keräiltyä niin ettei määrä tunnu millään putoavan, tuntuu lähinnä nousevan vain ;) Onneksi lankakilot ovat kovin iloisia liikakiloja, eivätkä haittaa ainakaan neulojan omaa terveyttä kovin vakavasti. Jos nyt mielenterveyttä ehkä. Kanssa-asujien terveydestä en mene takuuseen, riskit voivat olla mm. tällaisia.

Jos uskallan, rylläköin talousvaa’an kera jonkinlaisen inventaarion lankavarastoissani. Taidan tyytyä mittaamaan määrän kiloina, taitaisi tuntua liian hurjalta ottaa selvää paljonko lankaa on kilometreinä. Marjut pääsi muhkean lankakomeronsa (vai huoneensa?) kanssa peräti lukemaan 150km, ja se on jo pelottavan paljon. Ei sillä, on tuossa määrässä se hyvä puoli, että kun siitä tekisi Ariadnen langan, sillä pääsisi pimeässäkin pois Turusta takaisin pk-seudulle saakka! (Olisiko tässä syy pyrkiä itsekin samaan määrään?)

No niin. Anteeksi asennevammani ;) Jos saan punnittua keränpallerot ja langanluikerot, ilmoittelen varastotilanteen. Neulomisiin!