Maanantaita
Noin, kesäloma vietetty, ja edellisen postauksen arvonnan osallistumisaika loppui lauantaina. Tänään onnetar nostaa hatusta pari osumaa karvaisilla käsillään (ajattelin värvätä Miehen onnettareksi). Sitten täytyykin pähkiä mikä noista on erikoisin paikka neuloa, monta hauskaa vastausta tullut.
Täytyypä se omakin kertoa. Muutoin neulon lähinnä sohvalla (mistä sitten sellainen löytyykin), autossa, ja niin edelleen, mutta fifi2 edistyi aikanaan todella monessa paikassa. Neuloin sitä parvekkeella, anoppilan pihapaviljongissa sadetta pitäessäni, neuvola-aikaa odotellessani, sokerirasituskokeen aikana labrassa, ja lopulta jopa Piiperoisen synnytyksessä alkuvaiheessa. Kiikkustuoli oli kaveri.
Kätilö katsoi kyllä pitkään huoneeseen tullessaan ja parahti “kuules rouva synnyttäjä, mitä sä oikein touhuat!” Taisi kätilöllä olla itsellään vain koulutuntien pakollisia villasukankantapäitä neulekokemuksena, kun ei meinannut uskoa että se rentouttaa ja edesauttaa keskittymistä huomattavasti. No, myönnetään, piti se neulomus hetkeksi laskea käsistä kun supistus hyökkäsi.
Lomaviikolla on syntynyt jopa jotain valmistakin. Piiperoinen sai kaksi myssyä, jotka laitan näytille jahka ehdin kuvaamaan. Pieniä villasukkia ja lapasia täytyy tehdä, ja missähän välissä sitä kaikkea muutakin sitten…
Ja minähän teen enkä kysele.



